Hyvää pyhäinpäivää, tai halloweenia!
Kävin äitini kanssa kaupungilla, ajoimme hautausmaan ohi. Ainakin sadat kynttilät tuikkivat haudoilla. Se oli kaunis näky. Oikeasti. Olisin voinut itkeä ja ajatella kaikkia rakkaitani pilvien reunoilla. Mutta ei, olen herkkä vain sisältä. Kotimatkalla aloin ajatella ja miettiä. Ajattelin monta kertaa näkeväni aaveen, mutta tiesin, että se oli mielikuvitukseni tuotetta. Juujuu.. Se olisi hienoa! En tiedä miten, mutta se tunne, kun teet tai näet jotain uskomatonta, saa valtaansa. Se tunne. Ihana uskomaton tunne. Jonka haluaisi aina vain uudelleen.
Vihaan aikaa. Aika vain kuluu, ja vuodet menevät. Montako päivää olen viettänyt johonkin turhaan? Aikaa on elämän aikana loppujen lopuksi vähän. Pienenä en miettinyt aikaa, ja ihmettelin aina miksi aikuiset puhuivat siitä, miten on jo mennyt nopeasti monta vuotta. Nyt ymmärrän sen - ja vihaan sitä. Aikaa pitäisi olla loputtomiin. Tai ehkä pitäisi elää ja käyttää oikeasti joka hetki ja muistaa ja elää täysillä parhaat hetket. Saada muistoja jotta vuosien päästä voit taas käyttää aikaa muistelemiseen ja hymyillä parhaille muistoille.
Taas vihaan jotain, päättämistä. Se on kamalaa. En tiedä, mitä haluan elämässä. Minulla on useita ihania harrastuksia ja kiinnostuksenkohteita. Ja pian täytyy alkaa miettiä mitä haluaa. Mutta ajattelin, että en päätä vielä mitään. Annan päivien viedä. Katsotaan, mitä ne ja tulevaisuus tuovat. Kun tiedän mitä oikeasti haluan, osaan päättää.
Kaipailisin nyt kommentteja! :)
Love,
Capris
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti